KUNTOS-hanke on edennyt suunnitellusti - pian vuorossa AVH-työpaja

23.3.2021

Pirjo Komulaisen kirjoittama blogiteksti Kuntos-hankkeen sivuilla.

Hankkeen ensimmäinen kehittämistyöpaja sai osallistujilta innostuneen ja aktiivisen vastaanoton, kuten syksyllä 2020 toteutetut haastattelutkin. Hankkeen toimijoiden kokemukset olivat niin ikään myönteisiä ja haastatteluissa sekä työpajassa tuotettu materiaali on arvokasta hankkeen tavoitteita ajatellen.

Haastattelumateriaalin sisällön analysointi on hyvässä vauhdissa. Hankkeen ensimmäisiä tuloksia on raportoitu Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämisyhdistys KUTKE ry:n järjestämässä Kuntoutuksen tutkimusseminaarissa 2021. Tuloksia tullaan esittämään myös muissa alan kansallisissa ja kansainvälisissä kokouksissa sekä alan ammattilehdissä.

Huhtikuussa järjestettävässä toisessa työpajassa pureudutaan AVH-kuntoutuksen kysymyksiin. Työpajaan on kutsuttu AVH-ammattilaisia laajalti kuntoutuksen eri ammattiryhmistä sekä kuntoutuksen eri toimijoita. Työpajan pienryhmissä ammattilaiset jakavat kokemuksiaan AVH-kuntoutuksen haasteista, kaipaamistaan kehittämistoimenpiteistä sekä pohtivat vaihtoehtoja AVH-kuntoutuksen kehittämiseksi. AVH-kuntoutuksen kysymyksiä syvennetään niin perinteisen, teknologia-avusteisen kuin etä- ja kotikuntoutuksen näkökulmista tarkasteltuina. Työpajassa tuotettu materiaali on äärimmäisen arvokasta uuden AVH-koulutuskokonaisuuden luomisessa.

Uuden koulutuskokonaisuuden tavoitteena on vahvistaa ammattilaisten kuntoutusosaamista mukaan lukien hoito- ja hoivapalveluhenkilöstö. Koulutus tulee osaltaan parantamaan AVH-kuntoutuksen laatua Pohjois-Savossa. Koulutuskokonaisuuteen sisältyy myös omaisille tarkoitettua koulutusta, jolla tuetaan omaisten osallisuutta heidän läheisensä kuntoutumiseen. Kuten jo haastatteluissa ja ensimmäisessä työpajassa on käynyt ilmi, kuntoutuksen optimaalista toteutumista heikentää niin alueellinen epätasa-arvo kuntoutuksen resursoinnissa kuin paikallisesti työyhteisöissä vallitsevat epäyhtenäiset toimintatavat. Tavoitteen saavuttamiseksi on ensiarvoisen tärkeää kuulla eri puolilla Pohjois-Savoa toimivien kuntoutusammattilaisten ääntä.

Maaliskuun aikana hankkeessa on otettu käyttöön virtuaalinen Vuolearning-oppimisalusta, joka toimii hankkeessa kerättyjen kuntoutuskoulutuskokonaisuuksien sekä soveltuvin osin muun hankkeessa kerätyn materiaalin digitaalisena alustana. Hankkeen toimijoita tullaan pikimmiten perehdyttämään oppimisalustan käyttöön.

KUNTOS-hanke on edennyt suunnitellusti ’’kuin juna’’ ja kevään suunnitelma aikatauluineen on jo lyöty lukkoon. Harmittavasti koronapandemiasta johtuen fyysisiä kokoontumisia ei ole juurikaan voitu järjestää hankehenkilöstön kesken, mutta kevät saattaa tuoda valoa myös tähän asiaan.

Lue kaikki KUNTOS-hankkeeseen liittyvät blogikirjoitukset