Puhtaat kädet – pieni teko, suuri vaikutus

15.10.2025

15.10. vietetään virallista käsienpesupäivää. Käsienpesu on yksi yksinkertaisimmista ja tehokkaimmista tavoista ehkäistä tarttuvia tauteja. Vaikkakin käsienpesu saattaa tuntua arkiselta ja itsestään selvältä, hyvän käsihygienian merkitys korostuu infektiotautien ehkäisyssä erityisesti talven influenssakaudella, sekä epidemioiden aikaan.

 Mutta miksi juuri kädet?

Kädet ovat jatkuvassa kontaktissa ympäristöön – ovenkahvoihin, julkisten tilojen ja – liikenteen pintoihin, toisiin ihmisiin. Kontaktissa käsiin tarttuu mikrobeja, viruksia, sekä bakteereja. Kosketellessamme kasvojamme – erityisesti suuta, nenää, silmiä – nämä mikrobit pääsevät kontaktiin elimistömme ensimmäisen puolustuskerroksen ihon ja limakalvojen kanssa – puolustusmuurin pettäessä mikrobi aiheuttaa infektion, ylähengitysteissä yleisimmin ja tuttavallisimmin flunssan.

Valtaosa yleisistä tartuntataudeista leviää käsien välityksellä – säännöllisellä ja huolellisella käsien pesulle voidaan siis merkittävästi vähentää sairastumisriskiä.

 Milloin siis käsiä tulisi pestä?

Karkeana nyrkkisääntönä voisi esittää, ettei käsiä voi pestä liikaa, mutta erittäin runsas käsienpesu voi kuivattaa käsien ihoa. Kädet tulisi pestä aina kun kädet ovat likaiset, mutta vaikkei näkyvää likaa olisi kädet tulisi pestä ennen ruokailua ja ruoanlaittoa, sekä WC-käyntien jälkeen. Ulkoa sisään tullessa olemme käsillä kosketelleet pintoja, sekä erilaisia materiaaleja, toisia ihmisiä, niistelleet, yskineet, aivastelleet, joten ennen kuin aloittaa töitä tai kotiaskareita kädet olisi hyvä pestä. Käsien pesun oheen on hyvä myös muistaa käyttää käsihuuhdetta tarpeen mukaan.

 Käsiä pesemällä parempaa suorituskykyä

Käsienpesu ei ole vain henkilökohtainen suojatoimi – se on myös vastuullinen teko, joka auttaa suojaamaan muita. Erityisesty urheilun parissa työskennellessä käsienpesun merkitys korostuu – eihän kukaan myöskään sairaana altista muita – kun jokainen terve harjoituspäivä vie lähemmäksi parempaa suorituskykyä ja urheilu-unelmia. Urheilujoukkueen aktiivisella otteella hyvään käsihygieniaan voidaan vähentää merkittävästi sairastumisia, tartuntojen leviämistä ja näin joukkueen suorituskykyisyyttä tärkeällä hetkellä.

Pese siis kätesi – suojaa itsesi ja muut.

Timo Eronen, liikuntalääketieteen erikoislääkäri, KuLTun ylilääkäri